2017/04/10

Kyselyjen luominen

Tänään on periaatteessa viimeinen tunti. Kymmenes kerta ja tänään opeteltiin tekemään e-lomakkeelle kyselyitä. Google formsin kautta luotavat kyselyt olivat hauskoja tehdä! Google forms on helppokäyttöinen ja selkeä ja jos jotain kautta olisi kysely tehtävä, käyttäisin sitä.

Nyt kun kaikki tehtävät on tehty, voin todeta että olen oppinut paljon uutta kurssilla. Gant-kaavio tuli tutuksi ja excel muistui mieleen taas vuosien jälkeen. Photoshop oli suosikki tuntini. Ainut miinus koko kurssissa oli se, että ajoittain tuli tuskanhiki koska kurssin vetäjät saattoivat olla yhtä pihalla kuin me oppilaat.. kaikesta huolimatta työt on nyt purkissa! Kiitos kurssista!


2017/03/30

Project Online

Tänään viedään jo viimeisiä työväline tunteja ennen kesälaitumia. LUOJAN KIITOS! On nimittäin ollut pientä vääntöä välillä tämä kurssi. Hermoja koetellaan koulun hitailla koneilla ja jumittavilla ohjelmilla.. mur.

Tänään käytettiin project online ohjelmaa minkä avulla loimme jonkin käynnissä olevan projektin sisällön ja aikataulutus seurannan (gantt-kaavio). Project online oli hidas etana ja hermojen meneminen oli herkässä. Kuitenkin onnistuin ja loppujen lopuksi sivua oli helppo käyttää, muutamia ongelmia lukuunottamatta. Troll-sivustolla tehtiin sama homma. Siitä sivusta en vain pitänyt.... Viimeiseksi teimme mind mapin jollain vapaasti valittavalla sivustolla. Käytin popple nimistä sivua ja se oli itseasiassa aika hauska!!

Hommat on  nyt tehty ja vapaa voi taas alkaa!

2017/03/16

Photoshop for pro

Tänään jatkettiin työvälinetunneilla photoshopin käyttöä. Menin istumaan osaavan luokkakaverin viereen, koska tiesin että tunnilta on päästävä pois mahdollisimman nopeasti, eikä minulla ole aikaa odotella opettajan apua. Homma toimi. Elina on photoshop pro ja osasi neuvoa minulle pikanäppäimet töiden tekemiseen. Ihan mahtavaa! Opin taas vähän lisää. Teimme oma keksimän mainos flyerin ja opettelimme leikkimään varjoilla.

Nyt lähden kiireellä pakkaamaan tavarani Tahkon reissua varten ja irtiotto arjesta alkaa.
See ya!


2017/03/08

Learning photoshop

Tänään oli vihdoin paras tunti, eli photoshopin opettelu! Olen opetellut photoshopin, indesignen ja illustratorin jo kauppaopistossa sekä valokuvauskurssilla lukiossa, mutta muutamat jutut olivat päässeet unohtumaan. Melkeimpä kaikki itseasiassa. Tämä tunti oli minulle tärkeä, koska haluan valokuvaamisen ja kuvanmuokkauksen olevan osa tulevaisuuden uraani, joten minulle on tärkeää osata näiden ohjelmien käyttö. Hommat oli tehty tunnissa.

Flunssa painoi pitkälti heräämistä tähän päivään, mutta pakolliset hommat on nyt purkissa ja voin alkaa pohtimaan että jatkuuko päiväni RaflaRumba approihin vai kotiin villasukat jalassa juomaan Finrexiniä. We will see...

Tässä taidonnäytteeni.


2017/03/02

Gantt - kaavio

Let's learn how to do Gantt chart they said, it will be fun and easy they said.

Torstai ei ole toivoa täynnä. Ainakaan tänään. Aamulla oli jo niin tuskainen olo että pystyin jo näkemään itseni tuskailemassa ATK-luokassa. Mihinkään ei ole motivaatiota tällä hetkellä. Viimeisenä jonkin sortin excel tehtäviin. Silti suoriuduin ja Gantt kaavio on nyt tehty ja opittu (ainakin luulisin). Tämä kaavio on oikeastaan aika hyvä idea erilaisten projektien aikatauluksen seuraamiseen, mutta en tiedä kuinka hyvin muistan miten kaavio tehdään siinä vaiheessa kun sellainen pitäisi seuraavan kerran toteuttaa...

Enpä stressaa tästä kuitenkaan. On paljon isompia juttuja murheena nyt. Kuten Caito-projektin raportin dead line. Tilanne vaatii kahvia.

Päällimmäiset fiilikset. Hieman kärjistettynä

2017/02/23

Silmät ristissä

Excel edistyneille oli kuin pahin painajaiseni. Lainalaskemia luki tiedoston nimessä ja tiesin olevani kusessa tämän kanssa. Jos joskus kuvittelit osaavasi käyttää Exceliä niin ne kuvitelmat heitettiin roskiin. Silmät ristissä puoli toista tuntia yritimme luokassa saada taulukoita täytettyä tasalyhenteisillä ja annuiteettilainoilla. Laske lyhennys, korko, maksu ja jäljelle jäävä laina. Tärkeitä juttja, tottakai, mutta aivan järkyttävän raskaita tehtäviä. Varsinkin kun asioita ei opetettu koko ryhmälle, vaan jokainen meistä huuteli hädissään itse oppilas opettajia apuun. Kaikilla oli melkeimpä samat ongelmat tehtävien tekemisessä. En pitänyt tästä "opetus" tavasta siksi ollenkaan..

Mitä sitten opin? Sen ainakin että kahvia tarvitaan vähintään puoli litraa, että jaksaa laskea lainalaskemia. Myös sen että tasalyhenteinen laina olisi minulle paljon parempi vaihtoehto. Varmasti tulen kohtaamaan vastaavia tehtäviä ja tosi elämän tilaneita tulevaisuudessa. Pyrin kuitenkin välttämään kaikkia rahoitukseen liittyviä kursseja tässä koulussa. En ole finanssialan asiantuntija. Hyi.

Nyt kun tämä tuska on käyty läpi voi onneksi hyvillä mielin jättää sen taakse ja keskittyä viikonloppuun. Seuraava mitä odotan innolla on photoshopin opettelu, koska sitä olen oikeasti käyttänytkin lukion valokuvauskurssilla, joten jotain pitäisi olla jäänyt mieleen siitäkin.

Until next time.

2017/02/14

Ystävänpäivä Excelissä

On helmikuun 14. päivä eli ystävänpäivä, Valentine's day, Alla Hjärtans dag. Mikäpä sen parempaa, kuin viettää tämä romanttinen päivä tekemällä seitsemän exceli tehtävää.

Olin erittäin itsevarma excelin käytön suhteen. Olen käyttänyt ohjelmaa paljon kauppaopisto aikoina, joten perusjuttujen pitäisi olla hallussa. Kuitenkin aloittaessa tehtäviä ymmärsin, että edes perus miinuslasku funktio on minulle aivan vieras käsite. Kirosanoja lenteli joka suuntaan ystäväni kaksiossa kun yritimme googlettaa vastauksia. Tuskainen tiistai ilta tämäkin. Huhhuh.

Noin kahden ja puolen tunnin taistelun jälkeen, on nyt seitsemän excel tehtävää palautettu Laurea portaliin ja voin palkita itseni iltateellä. Jos jotain excelistä opin niin sen varmasti kerkeän unohtaa huomiseen mennessä.

Vitsi vitsi.